Yhden näin monesta päivästä on *pakko* mättää.

Heräsin aamulla neljän jälkeen enkä saanut enää oikein unta. Skippasin aamusessiot ja kiersin kaupunkia kolme tuntia lelukauppaa etsien. En löytänyt. Kävin myös kansallismuseon esihistorianäyttelyssä, joka oli ihan mielenkiintoinen. Kävelin konfaan ja takaisin. Päivän pää-ärsytys: Miksi joka ikiseen asiaan pitää tarttua feministipinsetein ja vääntää ja kääntää niin kauan, että varmasti alkaa näyttää epätasa-arvolta. Keynote-luennoitsija oli inspiroiva, hieno ja kiinnostava, mutta eikö vain hänet ruoskittu lopuksi tavastaan käsitellä asiaa ja erityisesti termin domestication muka-kritiikittömästä käytöstä. Olisiko joidenkin syytä selvittää ensin, mitä kotouttaminen tarkoittaa – ei siinä ketään nyrkin ja hellan väliin tungeta.

No, käveltyäni konfasta tulin hotelliin ja totesin huoneeni oven olevan auki. Respasta sain kohteliaat pahoittelut ja lupauksen, että siivoojia informoidaan tiukanpuoleisesta ovesta. Just joo. Mitään ei näytä puuttuvan, joten en jaksanut alkaa metelöidä. Sen sijaan kävelin uudelleen kaupungille lelukauppaa etsimään ja sain kuulla sen olevan under construction ja kiinni marraskuuhun asti. Tässä vaiheessa päivän aikana kävellyt kilometrit ovat jo ylittäneet reilusti kymmenen rajapyykin. Kello iltakahdeksan, joten ei toivokaan ostarille ehtimisestä enää yli puolen tunnin kävelyn päähän. Huomenna sekin menee kiinni jo pari tuntia ennen konfan loppumista.

Kotona on yksi jokseenkin pettynyt, bionicleton nuori mies.

Ja ostin tolkuttoman hyvän vohvelin kävelykadun kioskista. Kermavaahdon (jota oli *paljon*) pudotin uudelle saappaalleni, jonka hopeahileviimeistely ei tunnu tykkäävän erityisemmin sen enempää kermasta kuin vedestä.

Jostain syystä siis tänään digin blogissa ei ole virallista raporttia. Kello on yli puoli kymmenen paikallista aikaa. Taidanpa tästä kaatua tuonne punkkaan. Ensi yönä herään kai kolmelta.