Ei siis siksi ettei mitään tapahtuisi, vaan siksi että en ole kuukausiin kyennyt miettimään mitään “oikeaa” sanottavaa, annan itselleni luvan telakoida tämän blogin joksikin aikaa. Annan itselleni myös luvan palata sen pariin sellaisina hetkinä kun se tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, ilman stressiä, ilman pakkoa.

Ai niin: Pelitutkimuksen vuosikirja 2011 (toim. Suominen, Jaakko, Raine Koskimaa, Frans Mäyrä, Olli Sotamaa ja Riikka Turtiainen) on ilmestynyt. Paljon hyviä tekstejä sisältääpi se. Tutkimuksestani kiinnostuneille vinkiksi sivut 22-36 (pdf).

Hyvää syksyä!

Joitakin kuukausia sitten tyrkytin tekstini julkaisuun, joka on tarkoitettu erään tietyn alan tutkijoille, alan, josta tiedän aivan liian vähän. Sinänsä yllättävää oikeastaan, ettei artikkelia hylätty saman tien, mutta täysin syystä sain erittäin kriittiset referee-lausunnot.

Niiden myötä oli todettava, että tekstin uudelleen kirjoittaminen edellyttää tiukkaa lukemisjaksoa. Millainen tampio nyt yleensäkään yrittää sanoa jotain jotain erityisalaa sivuten tuntematta kunnolla sen uudempaa tutkimusta (tai kovin monipuolisesti klassikoitakaan)?! Joten tekstien pariin siis. Lausunnoissa oli hyviä ehdotuksia, joista useimmat onnistuin saamaan käsiini (♥ verkkoartikkelit ja Ebrary ♥). Hyvä hyvä, mutta…

…ensimmäisen artikkelin kahlaamiseen ja muistiinpanojen tekemiseen meni puolitoista työpäivää.

Enkä oikein siltikään tajunnut. Miten hidas sitä voi ihminen oikein olla? Kauhulla ajattelen sitä, että suurin osa muista lukuehdotuksista on ihan kirjoja. Selailu ei riitä, koska on opittava ymmärtämäänkin tuosta jotain. Jos tällä tahdilla etenen, niin huh. Ja aikataulu on kireähkö. Etenkin, kun muitakin kirjoitusprojekteja on, ja heinäkuun ajan “työkaverina” 2-vuotias ikiliikkuja.

Olisikohan kannattanut pysyä ihan lestissään vaan? (Ja sitten taas – mikähän se meikäläisen lesti oikein on?)

Aina olen alkajaisiksi tulisilla hiilillä – joko joudun tilille siitä, ettei tutkimukseni ja pätevöitymiseni etene niin kuin pitäisi? Ja tähän asti olen lopuksi kevyt kuin höyhen – tutkimukseni ja pätevöitymiseni on edennyt paremmin kuin olen kuvitellut. “Niin kuin pitäisi” onkin enemmän oma oletukseni, oma itselleni asettama tehokkuuden vaatimus.

Se ei toteudu ikinä. Ja alan oppia sen: alan ymmärtää, etten kykene olemaan 100%:sen tehokas 100% ajasta -hyvä jos puolet. Jos kuitenkin olen ohjaajan mielestä edistynyt hyvin, niin… kaksi kysymystä, ensin se armollisempi: onko siis mahdollista että tämä riittää?

Ja se toinen: entä jos olisin oikeasti tehokas, mihin minä sitten pystyisin?

Perfectionist much? Edistystä – suurta edistystä – on mielestäni se, että vaikka moista jatkuvasti pohdin ja syyllisyyttä tunnen, en ahdistu oletetusta huonoudestani aivan niin paljon kuin vielä vuosi, saati kolme vuotta sitten.

*** *** ***

Tutkimuksestani en ole juuri viime aikoina kirjoittanut. Olen taistellut aineiston käsittelyyn liittyvien tervanjuonti-tyyppisten ongelmien kanssa, mutta asia on juuri hoitumassa. Eli litteroin.

Kirjoitan myös lukua 2 “Aineistoni” (kuinka kiintoisasti muotoiltu työotsikko!) mutta ollaan siitä vielä ihan hys-hys, koska vasta aloitin.

Voi miten hienoja opiskelijoita meillä on!!

Seminaari on siis toteutettu kurssityönä siten, että meitä on kaksi yo-opea vetämässä; me + muu oppiaineen väki olemme ideoineet seminaarin teeman syksyllä ja laittaneet cfp:n maailmalle. Tammikuusta alkaen opiskelijat ovat ideoineet, hoitaneet, pitäneet yhteyttä, hankkineet, korvanneet, korjanneet, tehneet kaiken. Me olemme vähän ohjeistaneet, auttaneet, hillinneet, yllyttäneet – mutta työn ovat tehneet ja tekevät semmapäivänäkin “meidän lapset”. Ja voi miten hyvin!

Tuloksena on näillä näkymin hieno, hauska ja hippasen erilainen tiedeseminaari + upea iltaohjelma, jossa mm. on burleskityöpaja, tuunataan huonosta tieteestä parempaa sekä demotaan Off Topic -korttipeli, joka käsittelee netin keskustelukulttuureja (niin ikään digin keksimä, opiskelijoiden toteuttama).

Wish you were there?

Tulkaa meille!

Takaraivossa tapahtuu. Mitähän sillä tapahtumisella vaan taas tekisi?

Edit: Vähän tämän kirjoittamisen jälkeen digitaalisen kulttuurin professori J. Suominen julkaisi omassa blogissaan kirjoituksen Eheää tutkimusta?, jossa puhuu mm. intuitiosta, tutkimuksen vaikeista kohdista, muuttuvista ratkaisuista ym. ja siitä, miten ne harvoin näkyvät valmiissa tutkimustekstissä. Myös digitutkija A. Haverinen kommentoi kirjoitusta omassa blogissaan.

Edellisessä postissani (linkki tuolla yllä) puhuin minäkin intuitiivisesta tavastani tehdä ja tutkia. Lisäksi olen monesti miettinyt, paljonko tulen kertomaan inttärini johdannossa kaikista niistä sivupoluista ja siitä takaperin kävelystä, jota olen tämän tutkimusprosessin aikana harjoittanut ja tulen vielä moninverroin enemmän harjoittamaan, ennen kuin opus on valmis. Suomisen teksti vahvistaa ajatustani siitä, että haluaisin tuoda myös prosessin muutos-, kriisi- ja pysähdyskohdat näkyviksi. En ole täydellinen, enkä – kenties tyhmästi – koe, että epätäydellisyyden esiin tuominen söisi tutkimukseni arvoa. Olen hyvin kiinnostunut niistä tapahtumaketjuista, jotka sijoittuvat pään sisälle; kuten yllä sanon, “takaraivossa tapahtuu”. Myös ongelmat, virheet ja kriisit ovat olleet johtamassa lopputulokseen. Ehkäpä ne siis saavat näkyä valmiissa tekstissä – kriittisesti reflektoiden ja kokonaisuutta tukien toki. Sitä haastattelua myöten, joka oli yksi parhaista, ja jonka kadotin uudelleenasennetun Windowsin alle.

Olen välähtävinä hetkinä kirjoittanut pieniä hajakappaleita ja tallentanut niitä kansioon “INTTÄRI” milloin milläkin tiedostonimellä. Tavallaan se on pitänyt yllä uskoa siitä, että asia etenee. Toisaalta se taas hajottaa ajatuksia entisestään – en ole hajakappaleiden kirjoittelija; en osaa luultavasti yhdistellä niitä tulevaisuudesa toisiinsa kuitenkaan. Hyvä jos muistan mitä olen milläkin tarkoittanut.

Tapani tehdä on toisaalta kaoottinen, intuitiivinen. Toisaalta se edellyttää järjestelmällisyyttä. Ainakin tällä hetkellä järjestelmällisyys, hallinnan tarve, tuntuu nousevan pintaan. (Siihen viittaa myös kasvava tarve siivota työhuone ja uudelleenjärjestellä koti.) Siispä ollaan järjestelmällisiä. Tässä alkukevään To Do for Inttäri -lista:

- ota uudet printit a) infolomakkeista ja b) teemakertomuksista
- ota henkilö kerrallaan “työn” alle ja

• kuuntele haastattelu
• raportoi sisältö, litteroi (tai ainakin merkitse litteroitavaksi) kiinnostavalta tuntuvat kohdat
• vertaa teemakertomukseen (+ molempia infoon, jos paljon matskua)
• tarkastele mahdollisia verkkosisältöjä (tai järkevää määrää niistä, jos paljon)
• tee kokoava raportti julkaisujen ja kertomusten sisällöstä; pidä havainnointi-/kenttäraporttitasolla, älä tulkitse

- helmikuussa: täydennä kaksi aloitettua raporttia, hoida kuntoon viisi uutta
- maaliskuussa: raportoi loput, aloita tulkintaa (jos aikaa jää)
- huhtikuussa: interpret like hell! Toisin sanoen:

• pohdi toimintaa ja kertomuksia suhteessa toisiinsa
• ota vastaan uudet ajatukset ja merkitykset: mikä kussakin kertomuksessa yksin ja kaikissa (useimmissa) yhdessä on tärkeää?
  • älä takerru jo tekemiisi puolitulkintoihin (siksi uudet printit myös), vaan anna uusien syntyä
  • älä hylkää tai torju vanhaa; voi olla että se vain vahvistuu
  • MUISTA HUOMOIDA tutkimuskutsusi muotoilujen/tukikysymysten vaikutus kerrontaan!

Ehkäpä tällä keinolla järjestys palautuu ja alkuun hyvin hahmottunut mutta sittemmin kadonnut kokonaiskuva aineistosta muodostuu uudelleen, tuoreena. Sitten voikin taas siirtyä luovaan kaaokseen.

Järjesteltävissä olevia asioita toki. Pohtimista, ei ongelmavalitusta.

On kirjoitustöitä, lukemistöitä, opintosuunnittelutöitä, opo-töitä, niitä kurssitöitä, laitoksen palauteseminaaripuhetöitä… Ei juuri just nyt inttäritöitä, muuta kuin hiljaa vähän takaraivon puolella. Ja alkuviikosta kirjoitin pari lyhyttä kappaletta tietynlaisista muutoksista. En edes deletoinut. Mutta muuten saa juuri nyt tehdä monipuolisesti kaikenlaista opettamisesta kirjan kirjoittamiseen. Välillä hajauttavaa (olen huono keskittymään moneen asiaan yht’aikaa), mutta oppia ikä kaikki – enimmäkseen kuitenkin monipuolisuus on virkeänä pitävää ja innostavaa.

Kun vielä vointi ja jaksaminenkin alkavat parantua, niin vuosi ei voisi paremmin alkaa. Vielä väsyn kovin helposti ja päässä on kova paine, mutta päivä päivältä olo on parempi ja jaksan enemmän. En olisi uskonut, että “tavallinen” flunssa saa niin heikkoon kuntoon, mutta eipä se kai ihan tavallinen sitten ollutkaan. Vaan ei siitä enää enempää, voitolla.

Repussa kulkee kuusi Amazonista tilaamaani opusta, kolme enemmän, kolme vähemmän tieteellistä, mutta tutkimusaihettani käsitteleviä kumminkin. Milloinkahan niitä vaan ehtisi lukea?