Loppukiri alkaa tästä.

Kaksi iltaa sitten istuin työhuoneella vielä kymmentä yli kymmenen. Jokin hälytykseltä kuulostava tikutti kauempana ja kummitukset rapistelivat käytävillä. Viimeistä kuvaa kokotekstistä irrottaessani, aikeena siirtää se erilliseen kuva- ja taulukkotiedostoon, kone tilttasi. Se on harjoitellut kuolemista viime aikoina muutenkin, ja nyt houkutteli mukaan hurmaavaan joukkoitsemurhaansa myös hiireni ja näppikseni. Thank gods ehdin tallentaa tiedostot. Kone avautui virheettömästi uudelleen, siirsin kuvan, siistin muutamia asioita ja lähetin väitöskirjani käsikirjoituksen ohjaajilleni. Toivon mukaan he kertovat minulle mitkä sata 400:sta liuskasta leikataan.

Pari päivää olen sii ollut hieman toistaitoinen, mutta tänään  aloin suunnitella kevääksi uutta, todennäköisesti post doc -teemaani liittyvää kurssia. Olen käynyt pitkään kituvalla säästöliekillä, ja olin ehtinyt unohtaa miten paljon pidän kurssien suunnittelusta, harjoitteiden kehittelystä ja uusien sisältöjen rakentelusta. Tiedostan, että opiskelijoilla on kiire suorittaa tietty määrä opintopisteitä vuodessa ja valmistua tavoiteajassa, mutta en silti halua kuljettaa heitä matalimman aidantyngän yli. Haluan uskoa, että yliopistoon — vieläpä humanistisia tieteitä lukemaan — vapaaehtoisesti pyrkineet ja päässeet ihmiset haluavat ajatella, pohtia ja haastaa itseään ainakin vähän. Toivon, että osaan kannustaa sitä halua tai ainakin sen kipinää heissä. Siksi tykkään kehitellä harjoitustöitä, joissa saa käyttää luovuutta, leikitellä, ja joiden tarkoitus on ohjata empiirisesti löytämään, havainnoimaan ja ehkä ymmärtämäänkin niitä asioita, joita luennoilla teoreettisesti taustoitetaan.

Ja sitten on aikoja, jolloin sitä haluaa vain luennoida tylsästi ja lätkäistä suoritukseksi lopputentin. 🙂 Nyt ei ole sellainen aika, ja vaikka kurssin alkuun on melko tasan neljä kuukautta, odotan mielenkiinnolla, mitä opiskelijat ajattelevat tehtävästä. Innostuvatko he, haluavatko luoda spektaakkelin, ylittää itsensä? Eivät tietenkään kaikki. On aivan sallittua myös lukea suurennuslasilla alimman arvosanan suoritusvaatimukset ja tähdätä niihin. Ykkönen on läpäisy, ja opiskelijalla on oikeus tavoitella sitä jos hän niin haluaa. Välillä on vaikeaa hyväksyä sitä, mutta ei kaikkien tarvitse riemastua siitä että ope nyt halusi olla vähän luova.

Olen ilmoittanut puolisolle, että hänen on vietävä minut loppuvuoden aikana syömään kaupungin parhaisiin ravintoloihin, jotta löydän optimaalisen karonkkapaikan. Voikohan tällaiseen hakea jotain apurahaa?

Advertisements

One Response to “Loppukiri alkaa tästä.”

  1. Kirsi-Maria Says:

    Jee, onneksi olkoon! Kässärin ekan version valmistuminen on hieno saavutus. Iloista! Ja parasta on, että tästä eteenpäin niitä juhlan aiheita ja kuoharinpoksuttelutilaisuuksia riittää: ekan version valmistumisen jälkeen sitä seuraava versio, sitten esitarkastukseen lähtö, lausuntojen tulo, kässärin viimeistely taittokuntoon, oikovedoksen lukeminen jne. jne. Loppuvaihe on silkkaa juhlaa! 🙂

    Oikeesti: onnea, hienoo kuulla että homma on jotakuinkin paketissa.

    Like


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: